Liikkaleirit

Keski-Suomen liikuntaleirejä on järjestetty jo vuodesta 2018. Missiomme on liikuttaa lapsia mahdollisimman pienellä kynnyksellä sekä antaa arvokasta ohjauskokemusta tuleville liikuntakasvattajille.Leirit ovat keränneet positiivista palautetta niin lapsilta kuin lasten vanhemmiltakin. Vuonna 2022 tarjosimme positiivisia liikuntakokemuksia yhteensä 11 leirillä ja seitsemällä eri paikkakunnalla. Vuonna 2023 leirejä toteutui yhteensä 12 kappaletta. Molempina vuosina leiriläisiä on ollut yhteensä noin 250!Leireillä pääset kokeilemaan joka päivä erilaisia liikuntalajeja, -leikkejä ja -pelejä sekä tietysti hankkimaan uusia kavereita. Sinne ovat tervetulleita niin kokeneet kuin kokemattomammatkin liikkujat! Pyrkimys on antaa lapsille iloisia ja positiivisia kokemuksia sekä tutustuttaa heitä samalla monipuolisesti eri liikuntamuotojen maailmaan.Leirit on suunnattu kaikille 5-12-vuotiaille lapsille
liikuntataustasta riippumatta. Leirillä lapset jaetaan usein pienempiin ryhmiin, jossa ohjaajamme huomioivat lasten iän ja toiveet tarjoten positiivisia liikuntakokemuksia kaikille.
Ilmoittautuminen kesän 2024 leireille on nyt AUKI!Terkuin,
Teemu & leiriohjaajat


Leiri-info

Täältä löydät yleistä infoa leireistä, esimerkki viikko-ohjelman, leirihinnat sekä maksu- ja peruutusehdot.


Ilmoittautuminen

Täältä löydät ilmoittautumislomakkeet sekä tarkempaa tietoa leireistä ja leiriaikatauluista.


Ohjaajat

Lasten liikuntaleirit ovat Jyväskylän yliopistossa opiskelevien sekä valmistuneiden liikunnanopettajien järjestämiä ja ohjaamia. Leirien järjestävä taho on opiskelijoiden perustama paikallinen pienyritys, joka on tiiviisti yhteistyössä lähialueen kuntien ja koulujen kanssa. Missiomme on liikuttaa lapsia mahdollisimman pienellä kynnyksellä sekä antaa arvokasta ohjauskokemusta tuleville liikuntakasvattajille.

Leiri-info


Jokaiselle leirille toimitetaan oma erillinen ohjelma, josta selviää mm. yleiset ohjeistukset, leirin tarkempi kokoontumispaikka sekä ohjaajan tiedot ja tietysti myös leiriaikataulu. Ohjelmat vaihtelevat leirin järjestämispaikan mahdollisuuksien ja tietysti lasten toiveiden mukaan. Alta voit kuitenkin katsoa esimerkkiaikataulun, joka on suuntaa antava.Leireillä ei keskitytä mihinkään yksittäiseen lajiin tai liikuntamuotoon vaan tarkoituksena on kokeilla monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja monien lajien, pelien ja leikkien kautta. Viikon aikana ehdimme kokeilemaan useampaa kymmentä erilaista peliä ja leikkiä. Aikaisempina vuosina leirit ovat pitäneet sisällään mm. Perinteisiä ulkoleikkejä ja pelejä, kuten kirkonrottaa, piilohippaa, lipunryöstöä, ristinollaa, KPS-evoluutiopeliä, poliisia ja rosvoa. Pallopeleistä tutuiksi ovat tulleet mm. jalkapallo, koripallo, salibandy, pesäpallo sekä erilaiset poltto- ja tarkkuuspelit. Myös yleisurheilua, hippaleikkejä, liikuntakimbleä, candy crushia, scoottausta, akrobatiaa, telinevoimistelua, parkouria, ultimatea ja frisbeegolffia on kokeiltu useammilla leireillä.

Esimerkkiohjelma 
MaantaiTutustuminen & pihapelit
TiistaiErilaiset käsin ja jaloin pelattavat pallopelit & - leikit
KeskiviikkoYleisurheilu, heitto- & lyöntipelit
TorstaiAkrobatia & parkour + turnauskisailut / leiriolympialaiset
PerjantaiToivekerta ja leirin päätös.

Ohjaajat
Kaikki vastuuohjaajamme ovat Jyväskylän yliopistossa opiskelevia tai sieltä valmistuneita liikuntakasvattajia, jolla on kokemusta lasten ja nuorten kanssa liikkumisesta. Voit siis olla varma, että liikuntaleirillä pääset osaavaan ohjaukseen. Yhteystiedot, tarkemmat kuvat, tarinat ja lisätiedot ohjaajista löydät OHJAAJAT - välilehdeltä.

Leirihinnat ja alennukset 
Hinta69e/lapsi (hinta sisältää ALV:n)
Sisaralennus10% leirihinnasta
Ennakkoalennus -10%Päättynyt 31.3.2024

Maksuehdot
Peruutukset tehtävä 2 viikkoa ennen leirin alkua. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitetaan 50 % leirin hinnasta. Sairaustapauksissa palautetaan leirimaksu lääkärintodistusta vastaan vähennettynä 4e toimistokuluilla. Leiri voidaan peruuttaa järjestäjän taholta, mikäli ilmoittautuneita ei ole riittävästi.

Leirin hintaan sisältyy
Leirivakuutus
Liikuntatilat ja -välineet
Ammattitaitoinen ohjaus
Liikuntaleiridiplomi
Leiripaita (Hankasalmi, Muurame, Korpilahti, Petäjävesi & Keuruu)

Tule mukaan tukemaan lasten liikuntaaHei paikallinen yrittäjä! Haluatko tukea alueesi lasten liikuntaa ja olla mahdollistamassa leiripaitaa kesän leiriläisille? Kaipaamme tukijoita erityisesti Jyväskylän alueella.Ota meihin rohkeasti yhteyttä!

Yhteistyössä kesällä 2024

  • K-Market Kuha, Hankasalmi

  • Timpan Grillikioski Ky, Hankasalmi

  • Alive Training & Therapy Oy, Muurame

  • Backbone Meat Co Oy Ltd, Muurame

  • Keski-Suomen TRT Rakennus Oy, Muurame

  • Muuramen Apteekki, Muurame

  • Mittarihuolto M.Hienola Oy, Muurame

  • Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu

  • Petäjäveden Peukku Ry, Petäjävesi

  • Planrak Pirinen Oy, Petäjävesi

  • Arin Autofix Oy, Petäjävesi

Ilmoittautuminen


Tervetuloa mukaan lasten liikuntaleirille! Voit ilmoittautua Keski-Suomen alueella järjestettäville liikuntaleireille alla olevista linkeistä. Ikähaarukka leireillä on 5-12 -vuotta ja näin ollen myös ohjaajia varataan leireille vastaamaan tarpeeseen. Leireille ilmoittaudutaan yhden lomakkeen kautta, mutta leireillä lapsia jaetaan myös pienempiin ryhmiin iän ja lapsen toiveiden mukaan. Näin saamme varmistettua jokaiselle lapselle mielekkään liikuntaleirikokemuksen!Ilmoittautumislomakkeessa kysytään perustietojen lisäksi mm. kuvauslupa sekä mahdollisen leiripaidan koko sekä kerrotaan leirien tarkemmat paikka- ja päiväkohtaiset kellonajat. Voit siis tarkistaa leirikohtaiset aikataulut avaamalla ilmoittautumislomakkeen. HUOM! Ilmoittautumislomakkeesi tallentuu järjestelmäämme vasta kun painat LÄHETÄ-painiketta lomakkeen lopussa. Tämän jälkeen näytölle aukeaa viesti Kiitos ilmoittautumisesta lasten liikuntaleirille. Ilmoitathan jokaisen leiriläisen omalla lomakeella, kiitos.Alta näet kesän 2024 leirit sekä niiden ajankohdat. Ilmoittautuminen on NYT AUKI! Paikkoja leireillä on rajoitetusti, joten varmista omasi ajoissa.Terkuin,
Teemu & muut ohjaajat.

PaikkakuntaAjankohtaLeiripaikka / Leiripaikat
Hankasalmi3.-7.6Kirkonkylä, Niemisjärvi
Jyväskylä3.-7.6Puuppola, Tikkakoski
Muurame10.-14.6.Kinkomaa, Niittyaho, Mäkelänmäki/Alive
Jyväskylä10.-14.6Korpilahti
Jyväskylä17.-20.6.Vesanka, Tikkala
Muurame17.-20.6.Isolahti
Petäjävesi24.-28.6.Kirkonkylä, Kintaus
Keuruu24.-28.6.Kivelä

HUOM!
Ilmoittautumisesta ei tule erillistä vahvistusta! Jokainen osallistuja saa laskun ja leirikirjeen sekä leiriohjelman sähköpostitse noin 3 viikkoa ennen leirin alkua.

Ohjaajat


Alta löydät ohjaajien yhteystiedot sekä vastuualueet. Omaa leiriviikkoa, sen sisältöä ja ohjausta tai yksittäisiä poissaoloja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan leirin vastuuohjaajaan. Muissa yleisissä asioissa, kuten laskutuksessa, ilmoittautumisessa tai vakuutuksissa voit olla yhteydessä suoraan leirivastaavaan.

OhjaajatYhteystiedotTehtäväVastuualueet
Teemu Kenkkilä0408463505LeirivastaavaYleiset asiat (laskutus, ilmoittautuminen,peruutukset)
Elli-Maija Salo0440605978VastuuohjaajaVesanka, Isolahti, Keuruu
Aino Aineslahti0409646136VastuuohjaajaPuuppola, Tikkakoski, Muurame
Emmi Sulonen0409313776VastuuohjaajaHankasalmi, Petäjävesi
Tuukka Karjula0451064241VastuuohjaajaMuurame
Jenna Kinnunen0403516631Vastuuohjaaja 
Susanna Kuusisto0440664521Vastuuohjaaja 
Saara Kainulainen0503515288Vastuuohjaaja 
Meidän tiimi: Teemu, Emmi, Saara, Jenna, Susanna & Aino

Meidän tiimi kokonaisuudessaan löytyy yllä olevasta kuvasta. Vasemmalla puolella Teemu, Saara & Susanna ja oikealla puolella Emmi, Jenna & Aino.Jokaisesta ohjaajasta löytyy lyhyt tarina alapuolelta. Käy siis tutustumassa meihin jo ennen leirien alkua!

Teemun tarina
Olen Seinäjoelta kotoisin oleva tuore liikuntatieteiden maisteri. Olen mukana tarjoamassa lapsille unohtumattomia liikuntakokemuksia, koska vietin koko lapsuuteni pelaillen ja leikkien kavereiden kanssa sekä liikkuen monipuolisesti eri lajien parissa useissa ympäristöissä. Muutamia näistä olivat mm. pesäpallo, yleisurheilu, jalkapallo ja jääkiekko. Olen näistä lapsuuden kokemuksista päivittäin todella kiitollinen.
Monipuolisen liikuntataustan ansioista työskentelen nykyään unelma-ammattissani liikunnanopettajana sekä kesäisin olen mukana mahdollistamassa positiivisia liikuntakokemuksia myös meidän liikuntaleiriläisille. Monipuolinen liikunta ja positiiviset kokemukset ovat minulle vieläkin tärkeimmässä asemassa. Kavereiden kanssa pelailu ja liikkuminen ovat parasta vapaa-ajanvietettä.Ainon tarina
Opiskelen terveystieteitä viidennettä vuotta ja liikuntapedagogiikkaa toista vuotta. Ohjaajakokemusta minulta löytyy aina vauvauinnista aikuisten ryhmäliikuntaan. Lapsille ja nuorille olen ohjannut muun muassa liikuntakerhoja, sekä erilaisia temppu- ja voimisteluryhmiä.
Monipuolinen liikunta on aina ollut iso osa elämääni. Se on tarjonnut paljon iloa ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Sydäntä lähellä ovat olleet erityisesti cheerleading ja tanssi. Kuvailisin itseäni ilon kautta liikkujaksi.Ohjaajana minulle on tärkeää tukea ohjattavieni itsetuntoa sekä synnyttää liikunnallisen pätevyyden ja onnistumisen kokemuksia. Turvallisen, hyväksyvän ja kannustavan ilmapiirin luominen on minulle ensiarvoisen tärkeää. Lempeällä ja kunnioittavalla kohtaamisella pyrin luomaan ohjattavilleni tunteen siitä, että he ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita yksilöitä. Lisäksi tavoitteenani on synnyttää yhteisöllisyyden kokemuksia ja ennen kaikkea liikunnan riemua!Elli-Maijan tarina
Olen pian 27-vuotias Seinäjoelta kotoisin oleva viittä vaille valmis liikuntatieteiden maisteri. Liikunta on aina ollut minulle tärkeä ja iso osa elämääni ja olenkin harrastanut eri lajeja nuorempana laidasta laitaan. Suurin intohimoni on kuitenkin aina ollut jalkapallo. Nuorempana toimin jalkapallovalmentajana sekä pallokoulujen vetäjinä. Lisäksi olen toiminut liikunnanopettajana sekä yläkoulussa että lukiossa ja tehnyt opettajan hommia myös alakoulun puolella.
Ohjaajana minulle on tärkeää luoda rento ja turvallinen ilmapiiri, missä jokainen saa olla oma itensä. Lisäksi yhdessä tekeminen, onnistumisen kokemukset ja uuden oppiminen ovat minulle avainasemassa, kun ollaan liikunnan kanssa tekemisissä.Emmin tarina
Olen tuore liikuntatieteiden maisteri. Vanhempien sisarusteni kautta olen päässyt pienestä asti puuhastelemaan eri lajien parissa ja näin liikunnasta on muodostunut merkittävä osa elämääni. Oma kilpaurheilutaustani on joukkuevoimistelussa, jossa olen myös toiminut lasten päävalmentajana sekä voimistelukoulun ohjaajana. Ohjauskokemusta on kertynyt lisäksi lasten jalkapallovalmennuksesta sekä kesäleireistä.
Olen aina lähestynyt liikuntaa hauskanpidon kautta, mikä näkyy ohjaamisessani heittäytymisenä, rentoutena ja innovatiivisuutena. Siksi prioriteettinani onkin tarjota lapsille unohtumattomia kokemuksia liikunnan ja yhdessäolon parissa!Tuukan tarinaOlen 22 vuotias Kälviältä kotoisin oleva liikuntapedagogiikan toisen vuoden opiskelija. Aiempi lähihoitajatutkintoni on antanut minulle paljon kokemusta eri ikäisten ihmisten kanssa toimimisesta, sen kautta myös sain inspiraation liikunnan opettajan työstä. Koulumaailmasta löytyy kokemusta opettajan sijaisuuksien ja erilaisten avustajan tehtävien kautta. Liikuntataustani on frisbeegolffissa sekä monipuolisesti erilaisissa pallopeleissä, erityisesti salibandyssä ja jääkiekossa.Ohjaajana tavoitteeni on luoda jokaiselle mahdollisuus liikkua aktiivisesti ja turvallisesti ohjaajaan sekä pelikavereihin luottaen. Lasten viihtyvyys ja hauskanpito leireillä on minulle tärkeää! Ohjaajana olen tsemppaava, helposti lähestyttävä sekä innostava.Jennan tarina
Olen Jyväskylästä kotoisin oleva liikuntapedagogiikan opiskelija. Liikunnan ilo ja riemu ovat vieneet omaa polkuani kohti unelma-ammattiani liikunnanopettajana.
Oma kilpaurheilutaustani on joukkuevoimistelussa, jossa toimin tällä hetkellä lasten ja nuorten vastuuvalmentajana sekä lajin parissa tuomarina. Tämän lisäksi kokemusta minulla on myös para-urheilijoiden kanssa työskentelystä.
Ohjaajana pyrin luomaan jokaiselle lapselle turvallisen sekä iloisen ilmapiirin, jossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään sellaisena kuin on. Onnistumisen kokemukset sekä omien vahvuuksien löytäminen liikkujana on tärkeässä roolissa positiivisien liikuntakokemuksien luomisessa. Minulle on ennen kaikkea liikunnassa tärkeää ilo ja monipuolisuus kaikessa tekemisessä. Ohjaajana olen kannustava, empaattinen sekä kaikki huomioonottava. Itselleni tärkeimpiä liikuntakokemuksia on muodostunut yhdessä tekemisessä sekä monipuolisessa liikkumisessa, positiivisen sekä sallivan ympäristön avulla. Toivon luovani jokaiselle lapselle ikimuistoisia kokemuksia leireiltä!Susannan tarina
Seinäjoelta kotoisin oleva 26-vuotias viittä vaille liikuntatieteiden maisteri. Olen aina tykännyt liikkua monipuolisesti ja harrastaa kaikkea laidasta laitaan. Eniten aikaa kuitenkin viettänyt palloilun parissa, mm. pesäpallon, lentopallon ja salibandyn parissa. Salibandya pelaan itse edelleen ja siinä olen myös valmentanut jo viiden vuoden ajan ihanien -09 syntyneiden poikien joukkuetta. Valmentamisen lisäksi olen tehnyt töitä liikunnan ja terveystiedon opettajana, alakoulun opettajana, uimaopettajana, vauvauinninohjaajana, liikuntaleiriohjaajana sekä melonnan parissa mm. retkiä ohjaten. Hyvin samantyylinen tausta siis kuin meidän toisella ohjaajalla Saaralla. Liikunnan, pallopelien ja lasten sekä nuorten parissa työskentelyn lisäksi iloa elämään tuo ystävät, aurinko sekä jäätelö.
Liikunnan ohjaamisessa minulle tärkeää on ilo, uuden oppiminen sekä yhdessä tekeminen. Se, että jokainen lapsi tai nuori löytäisi oman tavan nauttia liikunnasta. Toivon, että voin ohjaajana mahdollistaa rennon ja turvallisen ilmapiirin kokeilla uusia juttuja sekä löytää liikunnan riemun.Saaran tarina
Tampereella kasvanut, Jyväskylässä tämän vuoden alussa valmistunut liikuntatieteiden maisteri. Olen 25-vuotias ja koko ikäni nauttinut monipuolisesta liikunnasta erilaisia lajeja kokeillen ja harrastaen. Töitä liikunnan parissa olen tehnyt yläkoulun liikunnanopettajana, uimaopettajana, leiri- ja liikuntakoulu ohjaajana sekä melonnan parissa mm. retkiä ohjaten.
Minulle liikunnassa ja sen ohjaamisessa tärkeää on hauskanpito sekä jokaisen omien vahvuuksien löytäminen ja korostaminen. Olennaista on päästä oppimaan ja onnistumaan ja siksi tärkeää onkin monipuolisuus ja omalla tasolla harjoitteleminen. Ohjaajana pyrin luomaan rennon ja hauskan, mutta ennen kaikkea turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen voi rohkeasti kokeilla uusia asioita ja olla oma itsensä.