Liikuntaleirit

Keski-Suomen liikuntaleirejä on järjestetty jo vuodesta 2018. Missiomme on liikuttaa lapsia mahdollisimman pienellä kynnyksellä sekä antaa arvokasta ohjauskokemusta tuleville liikuntakasvattajille.Leirit ovat keränneet positiivista palautetta niin lapsilta kuin lasten vanhemmiltakin. Vuonna 2022 tarjosimme positiivisia liikuntakokemuksia yhteensä 11 leirillä ja seitsemällä eri paikkakunnalla. Vuonna 2023 leirejä toteutui yhteensä 12 kappaletta. Molempina vuosina leiriläisiä on ollut yhteensä noin 250!Leireillä pääset kokeilemaan joka päivä erilaisia liikuntalajeja, -leikkejä ja -pelejä sekä tietysti hankkimaan uusia kavereita. Sinne ovat tervetulleita niin kokeneet kuin kokemattomammatkin liikkujat! Pyrkimys on antaa lapsille iloisia ja positiivisia kokemuksia sekä tutustuttaa heitä samalla monipuolisesti eri liikuntamuotojen maailmaan.Leirit on suunnattu kaikille 5-12-vuotiaille lapsille
liikuntataustasta riippumatta. Leirillä lapset jaetaan usein pienempiin ryhmiin, jossa ohjaajamme huomioivat lasten iän ja toiveet tarjoten positiivisia liikuntakokemuksia kaikille.
Nähdään taas kesällä 2024!Terkuin,
Teemu & leiriohjaajat


Leiri-info

Täältä löydät yleistä infoa leireistä, esimerkki viikko-ohjelman sekä leirihinnat ja peruutusehdon.


Ilmoittautuminen

Oman paikkakuntasi ilmoittautumislomakkeen ja aikataulun löydät täältä!


Ohjaajat

Lasten liikuntaleirit ovat Jyväskylän Yliopistossa opiskelevien tulevien liikunnanopettajien järjestämiä ja ohjaamia. Leirien järjestävä taho on opiskelijoiden perustama paikallinen pienyritys, joka on tiiviisti yhteistyössä lähialueen kuntien ja koulujen kanssa. Missiomme on liikuttaa lapsia mahdollisimman pienellä kynnyksellä sekä antaa arvokasta ohjauskokemusta tuleville liikuntakasvattajille.

Leiri-info


Esimerkki leiriohjelmasta aiemmilta leireiltä (jokaiselle leirille toimitetaan erillinen ohjelma/aikataulu noin 3 viikkoa ennen leirin alkua). Oheinen esimerkkiaikataulu on suuntaa antava ja jokaisella leirillä sisällöt vaihtelevat mahdollisuuksien sekä tietysti lasten toiveiden mukaan.

MaantaiTutustuminen ja liikuntaleikit
TiistaiPallopelejä ja -leikkejä
KeskiviikkoJuoksut, hypyt, heittopelit
TorstaiTurnaus sekä parkour/ninjarata
PerjantaiToivekerta ja leirin päätös.
Leirihinnat ja alennukset 
Hinta69e/lapsi (hinta sisältää ALV:n)
Sisaralennus10% leirihinnasta
Leirin hintaan sisältyy
leirivakuutus
liikuntatilat ja -välineet
ammattitaitoinen ohjaus
liikuntaleiridiplomi

Maksuehdot
Peruutukset tehtävä 2 viikkoa ennen leirin alkua. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitetaan 50 % leirin hinnasta. Sairaustapauksissa palautetaan leirimaksu lääkärintodistusta vastaan vähennettynä 4e toimistokuluilla. Leiri voidaan peruuttaa järjestäjän taholta, mikäli ilmoittautuneita ei ole riittävästi.

Ilmoittautuminen


Tervetuloa mukaan lasten liikuntaleirille! Voit ilmoittautua Keski-Suomen alueella järjestettäville liikuntaleireille alla olevista linkeistä. Paikkoja leireillä on rajoitetusti, joten varaa omasi ajoissa!Kesän 2023 liikuntaleirit on saatu pakettiin. Yhteensä 12 leirillä liikutimme jälleen noin 250 innokasta lasta! Ensi vuoden leirien suunnittelu onkin jo aloitettu ja toimintaa aiotaan kehittää saamamme palautteen suunnassa entistä paremmaksi. Ennakkoilmottautuminen aukeaa jälleen alkuvuodesta, joten pysykää kuulolla ja seuratkaa aktiivisesti nettisivuja sekä Facebookkia.Ilmoittautumislomakkeessa kysytään ensisijaista leiripaikkatoivetta sekä kerrotaan tarkemmat paikka- ja päiväkohtaiset kellonajat. Voit siis tarkistaa leirikohtaiset aikataulut ilmoittautumislomakkeesta! Ilmoittautumislomakkeesi tallentuu järjestelmään vasta kun painat LÄHETÄ-painiketta lomakkeen lopussa.Alta näet alustavat leiripaikat kesän 2024 leireille! HUOM! Kesällä 2024 pyrimme järjestämään kaikki leirit kesäkuun aikana ja pyhittää heinäkuun lomailulle.Terkuin,
Teemu & muut ohjaajat.

PaikkakuntaLeiripaikka / Leiripaikat
HankasalmiNiemisjärvi, Kirkonkylä, Aseman kylä
JyväskyläPuuppola, Vesanka
MuurameKinkomaa, Mäkelänmäki, Isolahti, Niittyaho
KorpilahtiKoulukeskus
PetäjävesiKirkonkylä, Kintaus
KeuruuKeskusta, Haapamäki

HUOM!
Ilmoittautumisesta ei tule erillistä vahvistusta! Jokainen osallistuja saa laskun ja leirikirjeen sekä leiriohjelman sähköpostitse noin 3 viikkoa ennen leirin alkua.

Ohjaajat


Meidän tiimi: Teemu, Emmi, Saara, Jenna, Susanna & Aino

Meidän tiimi kokonaisuudessaan löytyy yllä olevasta kuvasta. Vasemmalla puolella Teemu, Saara & Susanna ja oikealla puolella Emmi, Jenna & Aino.Jokaisesta ohjaajasta löytyy lyhyt tarina yhteystietojen alapuolelta. Käy siis tutustumassa meihin jo ennen leirien alkua!Alta löydät ohjaajien yhteystiedot sekä vastuualueet. Omaa leiriviikkoa, sen sisältöä ja ohjausta tai yksittäisiä poissaoloja koskevissa asioissa voit olla yhteydessä suoraan leirin vastuuohjaajaan. Muissa yleisissä asioissa, kuten laskutuksessa, ilmoittautumisessa tai vakuutuksissa voit olla yhteydessä suoraan leirivastaavaan.

OhjaajatYhteystiedotTehtäväVastuualueet
Teemu Kenkkilä0408463505LeirivastaavaYleiset asiat (laskutus, ilmoittautuminen,peruutukset)
Jenna Kinnunen0403516631Vastuuohjaaja 
Susanna Kuusisto0440664521Vastuuohjaaja 
Aino Aineslahti0409646136Vastuuohjaaja 
Saara Kainulainen0503515288Vastuuohjaaja 
Emmi Sulonen0409313776Vastuuohjaaja 

Teemun tarina
Olen Seinäjoelta kotoisin oleva tuore liikuntatieteiden maisteri. Olen mukana tarjoamassa lapsille unohtumattomia liikuntakokemuksia, koska vietin koko lapsuuteni pelaillen ja leikkien kavereiden kanssa sekä liikkuen monipuolisesti eri lajien parissa useissa ympäristöissä. Muutamia näistä olivat mm. pesäpallo, yleisurheilu, jalkapallo ja jääkiekko. Olen näistä lapsuuden kokemuksista päivittäin todella kiitollinen.
Monipuolisen liikuntataustan ansioista työskentelen nykyään unelma-ammattissani liikunnanopettajana sekä kesäisin olen mukana mahdollistamassa positiivisia liikuntakokemuksia myös meidän liikuntaleiriläisille. Monipuolinen liikunta ja positiiviset kokemukset ovat minulle vieläkin tärkeimmässä asemassa. Kavereiden kanssa pelailu ja liikkuminen ovat parasta vapaa-ajanvietettä.Jennan tarina
Olen Jyväskylästä kotoisin oleva liikuntapedagogiikan opiskelija. Liikunnan ilo ja riemu ovat vieneet omaa polkuani kohti unelma-ammattiani liikunnanopettajana.
Oma kilpaurheilutaustani on joukkuevoimistelussa, jossa toimin tällä hetkellä lasten ja nuorten vastuuvalmentajana sekä lajin parissa tuomarina. Tämän lisäksi kokemusta minulla on myös para-urheilijoiden kanssa työskentelystä.
Ohjaajana pyrin luomaan jokaiselle lapselle turvallisen sekä iloisen ilmapiirin, jossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään sellaisena kuin on. Onnistumisen kokemukset sekä omien vahvuuksien löytäminen liikkujana on tärkeässä roolissa positiivisien liikuntakokemuksien luomisessa. Minulle on ennen kaikkea liikunnassa tärkeää ilo ja monipuolisuus kaikessa tekemisessä. Ohjaajana olen kannustava, empaattinen sekä kaikki huomioonottava. Itselleni tärkeimpiä liikuntakokemuksia on muodostunut yhdessä tekemisessä sekä monipuolisessa liikkumisessa, positiivisen sekä sallivan ympäristön avulla. Toivon luovani jokaiselle lapselle ikimuistoisia kokemuksia leireiltä!Susannan tarina
Seinäjoelta kotoisin oleva 26-vuotias viittä vaille liikuntatieteiden maisteri. Olen aina tykännyt liikkua monipuolisesti ja harrastaa kaikkea laidasta laitaan. Eniten aikaa kuitenkin viettänyt palloilun parissa, mm. pesäpallon, lentopallon ja salibandyn parissa. Salibandya pelaan itse edelleen ja siinä olen myös valmentanut jo viiden vuoden ajan ihanien -09 syntyneiden poikien joukkuetta. Valmentamisen lisäksi olen tehnyt töitä liikunnan ja terveystiedon opettajana, alakoulun opettajana, uimaopettajana, vauvauinninohjaajana, liikuntaleiriohjaajana sekä melonnan parissa mm. retkiä ohjaten. Hyvin samantyylinen tausta siis kuin meidän toisella ohjaajalla Saaralla. Liikunnan, pallopelien ja lasten sekä nuorten parissa työskentelyn lisäksi iloa elämään tuo ystävät, aurinko sekä jäätelö.
Liikunnan ohjaamisessa minulle tärkeää on ilo, uuden oppiminen sekä yhdessä tekeminen. Se, että jokainen lapsi tai nuori löytäisi oman tavan nauttia liikunnasta. Toivon, että voin ohjaajana mahdollistaa rennon ja turvallisen ilmapiirin kokeilla uusia juttuja sekä löytää liikunnan riemun.Ainon tarina
Opiskelen terveystieteitä viidennettä vuotta ja liikuntapedagogiikkaa toista vuotta. Ohjaajakokemusta minulta löytyy aina vauvauinnista aikuisten ryhmäliikuntaan. Lapsille ja nuorille olen ohjannut muun muassa liikuntakerhoja, sekä erilaisia temppu- ja voimisteluryhmiä.
Monipuolinen liikunta on aina ollut iso osa elämääni. Se on tarjonnut paljon iloa ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Sydäntä lähellä ovat olleet erityisesti cheerleading ja tanssi. Kuvailisin itseäni ilon kautta liikkujaksi.Ohjaajana minulle on tärkeää tukea ohjattavieni itsetuntoa sekä synnyttää liikunnallisen pätevyyden ja onnistumisen kokemuksia. Turvallisen, hyväksyvän ja kannustavan ilmapiirin luominen on minulle ensiarvoisen tärkeää. Lempeällä ja kunnioittavalla kohtaamisella pyrin luomaan ohjattavilleni tunteen siitä, että he ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita yksilöitä. Lisäksi tavoitteenani on synnyttää yhteisöllisyyden kokemuksia ja ennen kaikkea liikunnan riemua!Saaran tarina
Tampereella kasvanut, Jyväskylässä tämän vuoden alussa valmistunut liikuntatieteiden maisteri. Olen 25-vuotias ja koko ikäni nauttinut monipuolisesta liikunnasta erilaisia lajeja kokeillen ja harrastaen. Töitä liikunnan parissa olen tehnyt yläkoulun liikunnanopettajana, uimaopettajana, leiri- ja liikuntakoulu ohjaajana sekä melonnan parissa mm. retkiä ohjaten.
Minulle liikunnassa ja sen ohjaamisessa tärkeää on hauskanpito sekä jokaisen omien vahvuuksien löytäminen ja korostaminen. Olennaista on päästä oppimaan ja onnistumaan ja siksi tärkeää onkin monipuolisuus ja omalla tasolla harjoitteleminen. Ohjaajana pyrin luomaan rennon ja hauskan, mutta ennen kaikkea turvallisen ilmapiirin, jossa jokainen voi rohkeasti kokeilla uusia asioita ja olla oma itsensä.Emmin tarina
Liikuntatieteen opinnoista käynnissä tällä hetkellä viides vuosi. Vanhempien sisarusteni kautta olen päässyt pienestä asti puuhastelemaan eri lajien parissa ja näin liikunnasta on muodostunut merkittävä osa elämääni. Oma kilpaurheilutaustani on joukkuevoimistelussa, jossa olen myös toiminut lasten päävalmentajana sekä voimistelukoulun ohjaajana. Ohjauskokemusta on kertynyt lisäksi lasten jalkapallovalmennuksesta sekä kesäleireistä.
Olen aina lähestynyt liikuntaa hauskanpidon kautta, mikä näkyy ohjaamisessani heittäytymisenä, rentoutena ja innovatiivisuutena. Siksi prioriteettinani onkin tarjota lapsille unohtumattomia kokemuksia liikunnan ja yhdessäolon parissa!